Wrindin päiväkirja

Jännitystä kerrakseen 12.8.2014



"Sooo, Wrindi", pyrryyttelin orin menoa.
Olin tehnyt pitkän maastolenkin ja hämärä oli ehtinyt melkein laskeutumaan. Ei kello mitään kamalan paljoa vielä ollut, mutta yritin silti päästä reippaasti takaisin tallille, sillä takaa kuului uhkaavasti jyrinää ja salamat välkehtivät aina välillä. Wrindikin oli jostain saanut päähänsä, että pelkäsi ukkosta ihan kamalasti, ja se meinasi lähteä välillä laukallakin liikkeelle. Olin omistanut sen ihan varsasta asti, eikä se ikinä ollut näin jännittyneen oloinen. Olihan se villi, mutta ei yleensä näin pelokas.

Pian tunsin pisaran tipahtavan kädelleni ja pian viimeisetkin valon rippeet katosivat taivaan peittyessä tummaan pilveen. Pian kädelleni tippui toinenkin ja useampi vesipisara, kunnes taivas repesi ja alkoi satamaan kaatamalla vettä. Wrindin ja minun mielestä oli aika inhottavaa olla kaatosateessa, kun tunsi miten kaikki vaatteet liimaantuivat viileästi ihoa vasten ja orin karvapeitteestä tuli yhä tummempi, vaikka se oli entuudestaan jo musta.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. En odottanut lainkaan että ukkonen olisi jo niin lähellä, koska salamointia näkyi ainoastaan hyvin kaukana, eikä jyrinääkään kuulunut ihan läheltä. Kuitenkin näin sivullani hyvin suuren ja kirkkaan salaman, jota jopa itsekin hieman säikähdin, mutta pahin oli ääni. Salama oli ilmeisesti osunut johonkin lähelle ja pamaus oli niin kova, että en ennättänyt tehdä mitään, muun muassa laskeutua alas selästä saadakseni orin hallintaan, sillä Wrindin reaktio oli niin nopea, että pian tunsin tömähtäväni kipeästi kovalle tielle. Wrindi lähti välittömästi laukkaamaan kovaa kohti Ruellea, ja itse jäin hetkeksi kiroten istumaan maahan.

Sade ei hiljentynyt lainkaan ja tunsin kuinka kastuin aivan kokonaan. Hiukset litistyivät selkää vasten ja jouduin pyyhkimään kädellä kasvojakin, sillä pisarat valuivat kypärän kautta silmille, ja siitä alas. Nousin maasta ylös ja lähdin kävelemään reippaasti kohti Ruellea, johon oli vielä jonkun verran matkaa. En pitänyt yhtään siitä, että jouduin olemaan ulkona ukonilmalla.


* * *

Ulkoa kuului jyrinää ja Sanni katsahti ikkunaan mietteliäänä.
"Palaakohan se Linnea kohta takaisin?" Iltatalli oltiin nimittäin juuri tehty, eikä parivaljakosta kuulunut mitään.
"Varmasti", Heidi hymyili istahtaen sohvalle kaakaokuppi kädessään. "Se sano että sillä voi kestää kun se tekee pidemmän kävelylenkin Wrindin kanssa, mutta Linnea ei tykkää ukkosesta kauheesti, niin voi olla että se pitää kiirettä." Heidi naurahti nyökäten ikkunan suuntaan, jossa näkyi välähdys ja kevyt sateen ropina täytti hiljaisen huoneen.

"Mä käyn sulkemassa tallin oven, ettei hevoset saa sydäriä ukkosesta", Sanni hymyili ja Mikke pomppasi heti sohvalta ylös.
"Mä tuun mukaan."

Ulko-ovelta huomasi vasta, miten kovaa ulkona satoikaan. Sanni rakasti sadetta, koska se oli jotenkin niin rentouttavaa. Vaaleaverikkö nappasi kuitenkin oven kahvasta kiinni ja alkoi vetämään sitä kiinni, kunnes Michael nosti sormen ylös.
"Odota.." Mies avasi ovea enemmän ja katseli pihalle, niin kauas kuin sateen läpi näki.
"Mitä?" Sanni katsahti hämillään myös ulos, mutta ei nähnyt mitään, mikä olisi saanut Miken huomion.
"Kuuntele." Mikke katsoi mietteliäänä edelleen kaukaisuuteen.

Sanni kuunteli saden ropinan takaa kuuluvaa ääntä. Alkuun nainen ei erottanut mitään, mutta pian rytmikäs ääni kuului jo kovempaa.
"Kavion kopsetta", Sanni miltein kuiskasi ja katsoi Miken silmiin. "Ei kai Linnea laukalla vedä tällaisella kelillä.."
Ennen kuin Mikke ehti vastata, hän näki silmäkulmastaan liikettä ja huomasi Wrindin laukkaavan kovaa heitä kohti.
"Perhana!" Mies huudahti ja juoksi ulos sateeseen pysähtyen orin eteen. Michael huitoi käsiään ja huusi, jotta saisi selvästi peloissaan olevan hevosen huomaamaan hänet. Pian ori tekikin äkkipysäyksen ja mies nappasi välittömästi hopeanmustan ohjista kiinni. Wrindi hyppäsi pari kertaa taaemmas, ennen kuin rauhoittui.

Mikke talutti märän ja puuskuttavan hevosen suoraan pesupaikalle ja Sanni käveli perässä. Orin kyljet kohoilivat tämän hengittäessä syvään, mutta pikkuhiljaa jännittynyt hevonen rentoutui Miken rapsutellessa sitä otsasta.
"Toivottavasti Linnea on kunnossa", Sanni toivoi ja huomasi pian heitä kohti kävelevän Heidin.

Kaiken selitettyä nainen soitti Linnealle.


* * *


Ukkonen sentään oli mennyt nopeasti edemmäs ja sen myötä sadekin laantui edes hieman. Kävelin hyvin reippaasti, välillä juosten, kohti Ruellea, sillä pelkäsin Wrindin loukanneen itsensä kun se oli säikähtänyt ja kunnolla.

Pian tuttu pihapiiri tuli onneksi näkyviin ja hölkkäsin loppumatkan oven suuhun, kunnes puhelimeni pärähti soimaan. En ollut edes muistanut koko kapistusta, joten tunsin oloni hetken aika tyhmäksi. Vilkaisin näyttöä, mutta sammutin sen heti, sillä tiesin Heidin olevan yhä tallilla ja kävelin ripeästi sisemmälle talliin, jossa huomasin kaikkien seisovan käytävällä vakavana. Pian hekin huomasivat minut ja kävelivät luokseni helpottuneina.
"Mä jo huolestuin!" Heidi naurahti ja nauroi pian vielä enemmän huomattuaan että olin täysin kunnossa, mutta olin kastunut perinpohjaisesti.

Katsoin toista hetken 'et oo tosissas'-ilmeelläni, kunnes muistin tärkeimmän.
"Entä Wrindi. Tuliko se tänne, onko se kunnossa?"
Mikke nyökkäsi hymyillen.
"Vähän säikähtäneen oloinen, mutta yön jälkeen se on taas mitä parhaimmassa kunnossa!"
Nyt oli minun vuoroni huokaista helpotuksesta ja kiitin Sannia, että Mikkeä, siitä että he olivat hoitaneet orin kuntoon. Pääsinpähän heti vaihtamaan vaatteet kuivempiin.