Jätkän touhuja

4.8.2014

Pysäytin vanhan Nissan Micrani Ruellen parkkipaikalle ja veivasin kuskin puoleisen ikkunan kiinni. Pyyhkäisin hikipisarat otsaltani ja hyppäsin ulos autosta. Onni olisi ilmastoitu auto… Vaan eihän tuossa minun taivaansinisessä romussani sellaisia hienouksia ollut.
Katselin hetken ympärilleni maisemia, joihin en ollut vielä tottunut ja joka kerta tallille tullessani piti pysähtyä ihailemaan näkymiä.
Jätkä oli muuttanut Ruelleen heinäkuun loppupuolella ja näytti kotiutuneen uuteen kotipaikkaansa ihan hyvin. Ensimmäisinä päivinä ruuna oli hieman hermoillut, mutta huomatessaan ettei Ruelle ollut mikään kamala paikka, se oli rauhoittunut. Itseäni meinasi vielä hieman ujostuttaa uusien tuttavuuksien edessä, mutta onneksi tallilta löytyi muutama jo ennestään tuttu tyyppi, joiden kanssa tuli juoruiltua olohuoneessa oikein urakalla.

Kiirehdin parkkipaikan poikki tallille, jossa olikin suurin osa ihmisistä paikalla. Kesäloman viimeiset päivät olivat saaneet kaikki vielä koulunpenkkiä kuluttavat ihmiset paikalle.
- Mila, me ollaan lähdössä porukalla maastoon? Lähdetkö mukaan? Heidi kysyi nähdessään minun porhaltavan sisälle talliin.
Olin kyllä suunnitellut Jätkän kanssa treenaavani hieman esteitä, mutta mieluummin sitä lähti maastolenkille tällaisella säällä.
- No, mikä ettei!

Hevosjono lähti matkaan tallipihalta seuraten tietä, joka johtaisi meidät uittopaikalle. Kun Heidi oli kysynyt Leon selästä toivomuksia minne lähdettäisiin, oli päätös ollut helppo: rannalle.
Koska minä ja Jätkä ei oltu uittorannalla käyty, ei Jätkä osannut yhtä innokkaasti odottaa maastolenkin huipennusta. Muut hevoset hoksasivat heti, minne ollaan menossa. Helleaallon helliessä oli uittopaikalla kuuleman mukaan oltu lähes päivittäin viilentelemässä helteen pehmittämiä päänuppeja. Ihmekkös tuo… Vajaan kuukauteen ei ollut tarvinnut pitkähihaista paitaa tai pitkiä housuja päällensä laittaa. Vallan mainiosti tarkeni pelkällä t-paidalla ja shortseilla, vaikka välillä tuntui että sekin vaatekerros oli aivan liikaa.
Mutta kohtapa se olisi jo talvi, jolloin sai harrastaa kunnon kerrospukeutumista jos pihalle mieli teki. Hyi.

Rannan näkyessä puiden lomasta, tuli Jätkäänkin energiaa. Muiden hevosten perässä se pinkoi viilentävään veteen ja minua nauratti “vanhan” herran innokkuus. Vesi räiskyi ympäriinsä, kun hevoset kuopivat vettä jaloillaan ja taisipa joku ratsastajan kielloista huolimatta pyörähtää piehtaroimaan rantavedessä. Onneksi kaikki olivat jättäneet satulat suosiolla tallille…
Jätkä hyppäsi suurella loikalla eteenpäin enkä minä ollut yhtään varautunut siihen. Kuului vain PLUMPS kun minä Jätkän selästä tuiskahdin veteen umpisukkeluksiin. Onneksi vettä ei ollut kuin vyötäröön asti ja sain nopeasti pääni pinnalle. Pärskin ja pyyhkin enimmät vedet silmistäni ja tarkastelin, minne ruunani oli lähtenyt. Siellähän se katseli minua vähän matkan päästä hämmentyneen näköisenä.
Kahlasin suomenhevosen luo ja ponnistin itseni takaisin sen selkään.
- Ei saa tuolleen tehdä, murahtelin ja ohjasin Jätkän takaisin rannalle.
- Jaa, se Mila kävi sukeltamassa, Sachiyo hymyli Jorin selästä vahingoniloisena.
- Luulin nähneeni simpukan, jossa oli arvokas helmi sisällä, en minä muuten… vitsailin.

Kun kaikki olivat hyvän tovin läntäröineet vedessä, lähdimme takaisin tallille. Päästyämme perille, joku jo nurisi, että viilentävä uintireissu jälleen olisi enemmän kuin poikaa.
Laskeuduin alas Jätkän selästä ja vein sen karsinaansa.  Pikainen hoito ja sitten vauhdilla autolle hakemaan kuivat vaihtovaatteet.
En ehtinyt jäämään tallille lorvimaan kovin pitäksi aikaa, joten tekaisin Jätkän iltapöperöt valmiiksi, vein ne karsinan oven viereen ja läksin sitten kohti kotia.

Kävimme Jätkän kaa vähän treenailemassa sänkipellolla, kun sade hetkeksi taukosi. Ruunan rupsukka kulki tosi näppärästi!

Harjailin Jätkää kaikessa rauhassa syventyen omiin ajatuksiini. Jätkä seisoi rauhallisesti paikoillaan ja tuuppi minua välillä turvallaan, kun unohduin haaveilemaan omiani ja lopetin harjauksen kesken kaiken. Väsytti ihan hirveästi... Vesisade sai minun vähäisetkin energiat katoamaan ja mieluusti olisin kömpinyt sänkyyni peiton alle kuorsaamaan. Mutta ei auta. Hevoset on hoidettava vaikka mikä tulisi...
Kun harjaustoimet oli suoritettu, varustin Jätkän suitsilla ja tarvittavilla suojilla, jonka jälkeen lähdin maneesiin. Satulaa en tällä kertaa ruunan selkään viskannut vaan ajattelin treenailla ilman kyseistä kapistusta.
Maneesissa ei ollut ketään - ihme. Noh, sainpahan ainakin rauhassa treenata Jätkän kanssa ilman, että olisi muita seuraamassa meidän touhuja.

Talutin Jätkän selkäännousupenkin viereen ja kapusin rautiaan suomenhevosen selkään ketterästi kuin norsu. Lähdimme talsimaan kaviouraa pitkin löysin ohjin.
Kun kokosin ohjat kouriini, aloittelimme Jätkän kaa tekemällä kahdeksikkoa. Ruuna kulki omaan tapaansa reippaasti, mutta kuuliaisesti eteenpäin. Itse meinasin ravin aikana luiskahtaa ruunan selästä alas, mutta sain kuitenkin pidettyä itseni ihan hevosen selässä enkä päätynyt maistelemaan maneesin pohjaa.
Kun olimme hioneet kahdeksikkoa jonkin aikaa, teimme vielä vähän pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa.

Kun harjoittelimme laukkaa keskiympyrällä, paikalle saapastelivat Linnea ja Crinna.
" Ai, täällä olikin joku!" Linnea huikkasi ovelta ja viittoilin heitä tulemaan vain peremmälle. Jätkä hirnui Crinnalle tervehdyksensä ja puoliverinen tamma vastasi siihen yhtä kuuluvasti.
Jatkoimme Jätkän kaa laukkaamista kaviouralla, sillä välin kun Linnea kiristeli satulavyötä halkaisijalla.
Jätkä laukata humputteli menemään tasaisesti ja minä nautin kyydistä. Yksikin harha-askel niin varmasti olisin kyntämässä maneesin pohjaa..
Lopettelimme pikkuhiljaa ja päästimme Linnean treenailemaan ruunikkoa tammaansa yksin. Laskeuduin ketterästi Jätkän selästä ja nostin ohjat sen kaulalta pään yli.
Tallissa hoidin ruunan huolellisesti, käärin sen fleeceloimeen ja jätin karsinaan ihmettelemään. Kävin hörppäämässä kahvikupin jos toisenkin jutellen samalla toisten tallilaisten kanssa niitä näitä ennen kuin menin tekemään Jätkän iltapöperöt valmiiksi ja jätin ne ruunan karsinanoven eteen jakajaa odottamaaan...

"On lunta tulvillaan, raikas talvisäää, ei liinakkommekaaan nyt enää talliin jäääää!" rallattelin erittäin epävireisesti Jätkää harjatessani. Joulumieli oli vihdoinkin hiipinyt päänuppiini enkä enää nähnyt punaista jonkun mainitessa tulevan juhlapyhän.
Olin tullut Ruelleen jo aamuvarhain, eikä paikan päällä ollut ketään muita kuin aamutallin tekoa lopetteleva Sanni.
Nakkasin Jätkän selkään satulan, kötöstelin sen päähän suitset ja painoin omaan päähäni kypärän ennen kuin vedin hanskat käteen ja irrotin ruunan kahleistaan.
"Meen maneesiin!" ilmoitin Sannille ja tämä nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.

Ruuna seisoi maltillisesti keskellä maneesia kun kiristin sen satulavyön kertaalleen ja kapusin selkään. Joku oli jättänyt maneesiin muutamat matalat esteet, joten ajattelin hypätä niitä Jätkän kanssa vaihtelun vuoksi.
Alkuverryttelyt oli kuitenkin tehtävä ensin, joten ei muuta kuin hommiin!
Väänsimme pohkeenväistöä molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin, teimme erikokoisia ympyröitä, pysähdyksiä, peruutuksia sekä temmon vaihteluita. Jätkä kulki todella näppärästi eikä minulla pahemmin ollut ongelmia sen hallitsemisessa.
Esteiden hyppäämisessäkään ei hirveästi ongelmia ollut. Jätkä tosin hieman epäröi ennen estettä, mutta uskalsi kuitenkin hypätä hökötyksen yli. Mitään hirmu korkeita esteet eivät edes olleet, noin puoli metriä, mutta se riitti meille vallan mainiosti.

Kun olimme treenailleet tarpeeksi kauan, annoin ruunalle pitkät ohjat ja kiittelin hyvästä työstä.