Hermionen päiväkirja

Siirry alas

Hermionen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Julia lähetetty Su Maalis 02, 2014 10:58 pm

rautiaanpäistärikön welshristeytystamma Hermionen sekoiluja päivittelee päiväkirjaan Julia.

Omistajatar on jo täysi-ikäisyyden rajan ylittänyt blondi naisenalku, joka vierailee tallilla muutamina arkipäivinä viikossa. Julian tunnistaa blondeista kutreista ja lyhyydestä, eikä kannata pelätä tulla juttusille!


Viimeinen muokkaaja, Julia pvm Ma Maalis 03, 2014 3:49 pm, muokattu 1 kertaa

Julia
Yksityisenomistaja

Viestien lukumäärä : 4
Join date : 02.03.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Hermionen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Julia lähetetty Ma Maalis 03, 2014 1:24 am

3.3.2014

Ruskeat nappisilmät loivat minuun katseen jo kaukaa, pimeässä kevätillassa, kun aurinko oli vihdoin ja viimein laskenut, ja valo hiljalleen hiipunut. Kellohan lähenteli jo seitsemää, kun en aikaisemminkaan paikalle kerennyt moikkaamaan aina niin terhakkaa ja uteliasta tammaa, Hermionea.
Päistärikkö teki kavioillaan vetistyneeseen tarhanpohjaan uutta uraa, eikä malttanut odottaa pääsevänsä ulos. Olihan tammalla varmasti tylsää yksin pienessä tarhassa, kun muutenkin se niin antisosiaaliseksi oli kasvanut. Avasin etuportin soljen ja tammahan meinasi hypätä miltei suoraan syliini.
" Odotas nyt, et sä noin voi sieltä tulla ", hihkaisin ja kämmeneni tyrkki ponineitiä ryntäästä takaisin sisälle tarhaan. Hermione vei päänsä kirahvikaulansa jännittyessä korkealle ilmaa kurottelemaan, jonka jälkeen tuhahtaen neiti pyöräytti itsensä ympäri, kauemmaksi minusta. Käteni juoksi pitkin herkän tamman kaulavilloja, kun toinen käsi napsautti punotun riimunnarun kiinni pehmustetun riimun leuan alla roikkuvaan renkulaan.
" Hieeno ", kehuin äänellä ja lopulta Hermione uskalsi laskea päänsä takaisin normaalille tasolle. Rentoutumisesta palkkioksi annoin tamman kulkea vierelläni ulos tarhasta, aina talliin asti löysällä riimulla, jonka päässä se oli oppinut kävelemään todella nätisti.

Tammapuolen karsinoista puolet olivat tyhjyyttään täynnä ja vain Hermionen viereisessä karsinassa oleva tinkeri puuhki lämmintä ilmaa sieraimistaan, samalla kun yritti kiinnittää meidän huomion pehmeästi hörisemällä. Hermionea ei olisi vähempää voinut kiinnostaa, kun se kerrankin sai olla ihmisseurassa, jonka tamma oli aina mieltänyt paremmaksi kuin lajitoivereidensa. Sidoin riimun löysälle vetosolmulle karsinan kaltereihin, samalla kun rusehtava ylähuuli yritti hamuta tuulitakkini taskusta ilmeisesti autonavaimiani.
" Ei se oo syötävää, hölmö ", nauroin ja nappasin toisen ylähuulesta kiinni, joka ei lopettanut etsimistään ennenkuin siihen koskin.
Nappasin karsinan ulkopuolella odottavasta pakista harjan, joka teki tehtävänsä harjatessaan pölyt ja pikkuhiljaa karisevat, pidemmät talvikarvat tiehensä. Vaikka Hermione olisi mielellään paennut kosketusta, en antanut sen häiritä, vaan hoidin hommani ja myöhemmin kyykistyin tarkistamaan tamman jalat. Kaviot olivat vastavuollut, eivätkä ne olleet likaisetkaan. Jänteet tuntuivat kuivilta ja normaalilämpöisiltä, joten huoletta sain lähtä liikuttamaan jo energiaa pursuavaa ponia.

Oranssi puki nuorikkoa täydellisesti konjakinruskeiden varusteiden kanssa, kun vihdoin ja viimein Hermione oli lopettanut pelleilynsä ja antoi minun varustaa itsensä täyteen tällinkiin. Pienet ja sirot korvat pyörivät miltei ympyrää uteliaan tamman päässä, joka ei osannut päättää, mitä ääntä olisi halunnut ulkona kuunnella. Kahisevat, jo silmuja täynnä olevat lehtipuiden oksat riekkuivat tuulen mukana, eikä lumen kostuttamat havupuut lakanneet tiputtamasta vettä yltään pieniin kuralätäköihin. Myös tarhoilla inahtelevat tammat saivat ponineidin kiinnostuksen heräämään, mutta kohta se oli tiessään, kun maneesi toivotti meidät tervetulleeksi lämmöllään.
Hermione seurasi minua luottavaisesti kohti keskihalkaisijaa, johon sen pysäytin odottamaan, että saisin joustovyön kiristettyä ja jalustimet säädettyä. Aiemmin häslääjänä tunnettu neitokainen oli oppinut ratsastuskoulussa työskennellessään, ettei heilumisesta ja levottomuudesta seurannut mitään hyvää. Olihan tärkeintä kuitenkin miellyttää pian selkään nousevaa ratsastajaa, joten welshristeytys jähmettyi paikalleen odottamaan kuin suolapatsas.

Ponnistettuani selkään ponin olemus oli edelleen jäykkä, ja koko elukan sai patistella liikkeelle, jonka tahti oli alkuun kovin verkkainen. Hakeuduin selässä enemmän taaksepäin, jotta istuin lopulta kuormittamassa painollani keskikroppaa. Pohkeeni pysytteli lähellä valkoisien hajakarvojen peittämiä kylkiä, enkä päästänyt tammaa hidastamaan vauhtia enää yhtään enempää.
Käyntikierroksien jälkeen aloin kerätä ohjaa hiljalleen tuntumalle, jonka tuntiessaan herkkyyteen taipuvainen ponitamma jännitti kaulansa niin ylös kun vain sen sai, jonka seurauksena jouduin lyhentämään ohjaa. Hermionea eteenpäin patistellessani pää alkoi pikkuhiljaa laskeutua ohjan varaan, kun kaulalihakset väsyivät pidättelemään sirohkoa päätä niin korkealla. Onneksi viimeistään askellajin vaihtuessa reippaampaan tamma uskalsi luottaa ohjastajaan ja rentoutua.
Ravityöskentelyssä keskityin ensin ajamaan Hermionea eteen, jotta tamma muistasi pitää temponsa jatkossakin reippaana. Kääntelin päätyihin ja sivuille aluksi isompia ympyröitä, jotka vaihtuivat taipuvuuden parantuessa pienempiin, enemmän pohjeavuilla ohjattuihin voltteihin.

Sisäpohje asettui sisään ja ulkopohje ulos, jolloin ohjan löystyessä Hermione nosti reippaan laukan, joka oli tamman lämmetessä yllätävän matkaa voittavaa. Siksipä en pidätellyt tai koonnut askellajia alle, vaan nuorikko sai rauhassa kasvattaa laukkaan kolmitahtisen temmon. Ohjan hellittäessä Hermione tukeutui alemmas ohjan varaan, eikä enää aikonutkaan heitellä päätään ylemmäksi.
Toiseen suuntaan laukan tempo oli huonompi, joten eteenpäin ajavilla avuilla tamma sai avustusta tahdin löytämiseen. Pärskinnän alkaessa rauhoittelin Hermionen takaisin raviin puolipidättein ja painoavuilla pidätettä tehostaen, jolloin päistärikkö laski askellajinsa kaksitahtiseen. Ravi jatkui reippaana minun kevennellessä sitä pitkin uraa, välillä taivutellen sisään ja käännellen pieniä voltteja sisäpohkeen ympäri. Ohja lipesi pikkuhiljaa käsistäni löysemmäksi ja poni alkoi hakeutua yhä matalampaan ja pidempään muotoon.
Pikkuhiljaa tahti hiljentyi aina käyntiin asti, jolloin ohja valui täysin pitkäksi, että tamma pääsi venyttelemään kaulaansa pidemmäksi. Uudesta paikasta huolimatta nuorikko oli yhä ihana oma itsensä, ja keskittyi täysillä työntekoon silloin, kun siltä sitä vaadittiin.

Julia
Yksityisenomistaja

Viestien lukumäärä : 4
Join date : 02.03.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa