Tallikirja 2014

Siirry alas

Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty Pe Helmi 21, 2014 5:58 pm



Tallipäiväkirja vuodelle 2014
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty La Helmi 22, 2014 8:33 pm

22.2.2014 - Iltatalli

Ruelle. Se oli siis vihdoin valmistunut. Ensimmäisiä suunnitelmia tehdessä silloin viime vuonna tämä tuntui vain kaukaiselta haaveelta, mutta nyt se oli todellista. Se tuntui oudon kummalliselta, mutta aika mahtavalta. Eihän sen oman tallin perustaminen ollut ikinä mikään pikku juttu ja kun mietti miten iso talli Ruelle loppujen lopuksi oli, niin hommaa tosiaan riitti. Onneksi tätä ei pitänyt tehdä yksin, sillä Heidin kanssa suunnittelu ja tekeminen oli ollut hyvinkin mielenkiintoista puuhaa ja nyt oli vain mukava nähdä lopputulos. Valmis talli.

Heidin oripoika Leo oli muuttanut jo ensimmäisinä päivinä tänne, sekä hieman myöhemmin saapuivat pari omaakin hevosneitokaistani listalle, eikä pidä unohtaa Sussun poneja Piiaa ja Heidiä. Kaksi Heidiä jo siis tallissa, sepä mukavaa!

***

Jaan iltaheiniä- ja ruokia tallissa asuville hevosille yhdessä Olivian kanssa.  Michaelia en viitsinyt täksi illaksi ottaa vähäisen hevosmäärän takia, mutta blondista heppatytöstä oli oivaa apua kun hevosia haettiin sisälle ja muutenkin piristykseksi illan pimeinä aikoina. Mies saisi sitten hoitaa aamutallin yhdessä Heidin kanssa, jos tämä sattuisi tulemaan paikalle, mutta minä en huomenna aamusta vielä aikonut tulla. Ehen, kun kerrankin oli tilaisuus nukkua hieman pidempään niin se käytettäisiin hyödyksi. Toki olisi pakko jos kukaan muu ei pääse, mutta siihen asti, ei kiitos.

Kun kaikki mössöt, kaurat ja heinät oltiin jaettu niin jätän Olivian lakaisemaan käytäviä, itse painuen vielä tarkistamaan että kaikki paikat olisivat ok kunnossa huomiselle. Samalla nappasin Indien rikkinäisen loimen mukaani korjattavaksi: Crinna oli sitten heti ensimmäisenä päivänä saanut kaverinsa loimeen komeita palkeenkieliä, vaikka muuten tammat vaikuttivat kaveruksilta. Pitäisi tarkkailla seuraavina päivinä miten ne todellisuudessa kohtelivat toisiaan.

Iltatalli oltiin tehty tälle päivälle, ja innolla odotettiin jo huomista!
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty Su Maalis 02, 2014 9:46 pm

02.03.2014 - Kisapäivä

Väänsin avainta tallin orikäytävän lukossa ja kuuntelin sen napsahtamista. Sisältä alkoi kuulua hörinää, pauketta ja joku hirnui kovaa ja korkealta. Astuin sisään ja kuljin karsinoiden ovia paukuttelevien orien ohitse hakemaan heinäkärryjä lantalan puolelta ja ryhdyin ripeästi jakamaan aamupalaa hevosille. Rauha laskeutui talliin ja kaurakärryjen ulkoiluttamisen jälkeen kävin avaamassa muutkin ulko-ovet lukoista ja lähdin loimituskierrokselle.
Kaikki orit loimitettuani Michael saapui unisen näköisenä talliin ja hätkähti nähdessään minut ensimmäisenä.
- Mitä sä täällä tähän aikaan teet? Nuorukainen töksäytti yhä hieroen unihiekkoja silmistään.
- Leolla on kisat tänään, pitää lähteä tunnin päästä. Vastasin ja virnistin, päästin pojan jatkamaan töitään tammojen puolella ja kävelin itse takaisin autolleni. Kävin hakemassa trailerin parkista ja peruutin tallin c-käytävän eteen lastaussillan. Avasin traikun ja kävin heittämässä heinäverkkoon täydennystä, jonka jälkeen vein kaikki ratsastuskamppeet trailerin vasemmassa kyljessä olevaan varustekaappiin.

Olivia oli lupautunut tulla kisahoitajakseni ja saapuikin pian tallille pirteänä ja valmiina töihin. Olin letittänyt Leon jo valmiiksi edellisenä iltana, joten nyt Olivia taivutti ne vain sykeröiksi, harjasi, loimitti ja suojitti orin, jonka jälkeen saatoimme lähteä matkaan.

Kotiintuomisina saimme kaksi ruusuketta - yhden sinivalkoisen ja yhden sinisen. Leo oli ollut supersuorittaja-päällä tänään ja ansaitsi herkkumössöt illaksi.
Iltatalliin oli vielä pari tuntia aikaa ja olin lupautunut hoitaa sen yksin, joten passitin Olivian kotiin ja kävelytin Leota hetken aikaa tallin käytävällä.
Jaoin karsinoihin iltaheinät ja ulkopuolelle pusseihin yöheinät, jaoin kaurat kuppeihin ja lähdin hakemaan hevosia sisälle. Siinäkään ei kauaa nokka tuhissut, joten pian pääsin jo rentoutumaan hetkeksi ja käymään kahvilla. Putsasin vielä ajankuluksi Leon varusteet ja odottelin, että kello tuli tarpeeksi, jotta sain jaettua vielä yöheinät hevosille ja lukitsemaan ovet taas päivän päätteeksi.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty Ti Maalis 04, 2014 1:32 pm

Iltatalli 4.3

Viimeisetkin ihmiset kävelivät tyytyväisinä ulos tallista -tämäkin päivä oli päättynyt hienosti illan hämärään. Hevoset oltiin haettu jo sisälle, lukuunottamatta omia tammaneitejäni, joiden hakuun pestasin avukseni Heidin, koska ne olivat vetäneet tarhassa sellaista roundia ja sirkusta, etten niitä yksin olisi mitenkään saanut ja muut tallityöntekijät aloittelivat jo iltaruokien jakoa.

Matkalla takaisin talliin varsinkin Crinna hyppi usein sivulle, jo siitä kun takana oleva Indi pärskähteli innoissaan. Kyllähän tuo käsissä pysyi, mutta Heidiä jo nauratti tuollainen virheiden ukkojen näkeminen joka paikassa.

Tallissa ei mitään kummepia juttuja ollut: Mitä nyt hommasin työkalun ovenpieleen tilsojen varalta, sillä ainakin Leolla oli ollut komean korkuiset lumet kavioissaan ja se meinasi vähän liukastella tallin sisäpuolella. Kaikki hommat alkoivat olemaan ready, joten hätistin muut koteihinsa -lupasin itse jakaa yöheinät tänään, enkä vielä tälläisen hevosmäärän takia apuakaan tarvinnut.

Sammuttelen ylimääräisiä valoja ja painun piharakennukseen odottelemaan...
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty La Maalis 08, 2014 1:03 am

08.03.2014 - siivouspäivä

Tallin arki alkoi jo pikkuhiljaa soljua omiin uomiinsa ja rutiinit tuntuivat kehittyneen kaikkeen. Aamutallin jälkeen tallissa oli hiljaista, hevoset tarhasivat ulkona odottaen päiväheiniään, tallin karsinat olivat puhdistettu ja käytävät lakaistu huolellisesti. Kävelin tallin sosiaalitiloihin ja riisuin kenkäni sen eteiseen. Kaivelin siivouskaapista imurin ja lähdin hommiin, paikka oli melko puhdas, mutta etenkin eteisessä oli turvetta kengistä ja imuri ropisi, kun pikkukivet imeytyivät putkea pitkin.

Päiväheinien ajan lakkasin siivoamasta, siihen kului noin puoli tuntia, kun kaikki hevoset oli ruokittu ja vesiastiat täytetty. Tällä hetkellä tallin asukeista jokainen tarhasi iltaruokaan saakka, joten sisäänhaettavia ei ollut.
Seuraavaksi kaivoin esiin rätin, jolla aloin pyyhkiä pintoja. Kuulin oven käyvän ja nostin katseeni biljardipöydästä, jonka puureunoja olin juuri hinkkaamassa. Tallin yksi uusimmista yksityisten omistajista, Rea astui sisälle hymyillen.
- Moi, tervehdin ja hymyilin takaisin.
- Hei, ajattelin kysyä, että onko okei, jos irtojuoksutan Lissun maneesissa?
- Siitä vaan, ota satulahuoneen kaapista kyltti maneesin ovelle, siinä lukee, että hevonen irti maneesissa. Koitan mainita myös asiasta, jos joku sattuu näköpiiriin.
- Mahtavaa, kiitos. Ei meillä varmaan puolta tuntia pidempään mene.
- Selvä.

Rea poistui ja jatkoin hinkkaamista. Kävelin ensimmäiselle makuuhuoneelle ja avasin oven. Olimme Linnean kanssa päättäneet peittää huonekalut muoveilla, jottei niihin kertyisi pölyä. Kaikki oli kunnossa jokaisessa huoneessa, niissä ei ollut vielä asunut kukaan. Lopuksi kävin vielä tiskaamassa muutaman kahvikupin keittiön puolelta, jonka jälkeen lähdinkin jo kotia kohti. Linnea ja Michael olivat luvanneet hoitaa ilta- ja yöheinät.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty To Maalis 27, 2014 1:03 pm

27.03.2014 - aamutalli

Availin ulko-ovien lukkoja sillä aikaa, kun Olivia ruokki hevosia sisällä. Aurinko pilkotteli metsän siimeksestä punaisena ja tiesin, että tästä tulisi nätti päivä. Ruellen talliympäristö oli jo täysin lumeton ja kenttäkin oli kuivunut parin viimeisen päivän aikana. Tarhoista osa oli ihan vähän mutaisia, mutta nekin kuivuisivat viikossa.
Kävin heittämässä Leon ja Lennin kävelykoneeseen, niiden lisäksi sinne pääsi vielä Linnean Wrindi, joka tapansa mukaan käyttäytyi jälleen, kuin tallin kuningas konsanaan. Onneksi ne olivat Leon kanssa hyväksyneet jo toisensa ja tyytyivät vain vähän röhkimään toisilleen tavatessaan. Lenniä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Sillä aikaa, kun poikakolmikko pyöri kävelykoneessa, kävimme Olivian kanssa viemässä muut hevoset ulkoilemaan. Piia ja Heidi saivat päähänsä pitää pienen rodeotuokion ja laukkailivat tarhassaan villisti toistensa perässä. Nekin rauhoittuivat lopulta ja pääsimme jatkamaan aamutallin tekoa.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty Ma Toukokuu 26, 2014 6:18 pm

26.05.2014 - laitumelle

Todella lämpimän kevään vuoksi lähimmät laiduntarhat olivat jo hyvässä ruohossa, joten päätin viedä omat orini sinne tunniksi totuttautumaan ruohon syöntiin. Jätin myös tallin ilmoitustaululle lapun, johon kirjoitin, että kaikki halukkaat saivat jättää hevosensa nimen listaa, jos halusivat meidän vievän hevosia laiduntotutteluun pariksi tunniksi päivässä ennen varsinaista laidunkautta.
Kirjoitin siihen myös, että tammalaitumelle menevät hevoset pääsisivät sinne 10.6 alkaen ja ori- ja ruunalaidun avattaisiin 11.6.

Leo riekkui hetken uuden tarhan vuoksi, mutta melko nopeasti silläkin maha voitti ja pian molemmat orit laidunsivat rauhassa vierekkäisissä tarhoissa. Toivoin, että ne osaisivat käyttäytyä sitten yhteislaitumella, varsinkin Leo saattoi olla vähän röyhkeä toisia hevosia kohtaan.

Kävin putsaamassa karsinat sillä välin, kun orit mussuttelivat ruohoa ja saatuani tallin valmiiksi vein pojat takaisin omiin tarhoihinsa. Niillä oli tänään vapaapäivä ja olin saanut jo tehtyä kaiken tarpeellisen tallilla, joten päätin lähteä tänään vähän aikaisemmin kotiin.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty La Heinä 19, 2014 8:08 pm


19.7.2014 - Rento kesäilta


Kävin katsomassa laitumella, että kaikki hevoset voivat hyvin. Siellä ne söivät rauhallisina auringon paistaessa mukavasti aina pilvien lomasta. Emil juoksi perässäni koko kierroksen ajan. Suurin syy siihen taisi olla oma koirani, jonka kanssa se tykkäsi leikkiä niin paljon. Nyt kun uskalsin ottaa pennun jo mukaan Ruelleenkin niin sai oma tallikoiramme leikkikaverin. Olihan se puolet nuorempi, ja pienempi kuin Emil, mutta hyvin se pysyi mukana isomman leikeissä. Hauska oli vielä että Kita oli lähes samanvärinen kuin Emil, mutta sen jalat polvista alas, olivat täysin ruskeat. Sekä erikoisuutena nartun toinen silmä oli sininen. Husky-sakemanni mix siis ihan kunnolla.
Vislasin koirille kun ne meinasivat jäädä liian kauas telmimään, kun itse kävelin sisälle vilvoittelemaan. Olivia lakaisi uskollisena tallin käytäviä ja tervehdin naista, kuitenkaan jäämättä enempää juttelemaan. Kävelin suoraan olohuoneen kautta keittiöön hakemaan lasillisen vettä ja samalla annoin myös perässä kulkeville koirannulikoille juotavaa.

"Mikäs toinen rääpäle täällä on?" Heidi saapui hieman läkähtyneen oloisena myös keittiöön istahtaen pöydän ääreen. Täytän naisellekin samalla lasillisen kylmää nektaria ja istahdan toiselle puolelle pöytää.
"Emiliä nyt ei enää mikskään rääpäleeksi voi kutsua!" naurahdan nojaten kunnolla ruskeaan pöytään, vaikka täällä olikin huomattavasti viileämpi kuin ulkona.

"Mut tää pienempi on vielä liian pieni rääpäleeksikin.." nainen toteaa ja taisimme olla siitä aika yksimielisiä.
"Huomenna se sit varmaan voi olla ihan ehta rääpäle. Pennut kasvaa nopeasti."
Heidi pyöritteli päätään hymyillen.
"Sitä voi kutsua Kitaksi"
"Kita?"
Naurahdan hyväntuulisena.
"Joo!"
"Niin kuin suu?"
"Joo joo!"

Kita oli toisaalta näin suomenkielellä aika..hmm.. mielenkiintoinen nimi, mutta mun mielestä se sopi nartulle kuin silmä päähän. Sitä oli vaikea selittää, mutta varmasti nimi jäi mieleen, ja se oli lyhyt, että ytimekäs.

"Miten hevoset voivat?" Heidi sitten kysäisi sen oleellisemman asian. Mä kun lupasin käydä katsomassa sekä tammat että orit.
"Hyvin ne kaikki voivat. Wrindiltä oli lohjennut pieni pala kaviosta. Oikeesta etusesta. Mutta kenkä pysyy vielä hyvin jalassa, että sitä vaan pitää seurailla kengittäjän varalta. Ties mitä riehuneet laitumella." mainitsen. "Mietin myös että voisi olla hyvä käydä huomenna kaikki hevoset läpi ja suihkutella ötökkämyrkyillä. Toin tervaakin tänään. Paarmoja on ihan kamalasti laitumilla."
"No varmasti. Niillähän on ihan seisova pöytä siellä", Heidi hymyili.

Juteltuani hetken aikaa Heidin, että hieman myöhemmin olohuoneessa olijoiden kesken, niin päätin lähteä kotiin. Heidi ja Olivia kun saivat tehdä sen iltatallin tänään, minä lupasin sen tehdä huomenna Michaelin kanssa.
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty To Heinä 31, 2014 12:19 am

30.07.2014 - Tallinomistajan arkea

Herätyskelloni soi 5:15, napsautin sen hiljaiseksi ja makasin hetken sängyssä tuijottaen valkoista puukattoa. Katseeni liukui lautojen reunoilla ja mietin, kuinka ihmeessä tällainen iltaihminen oli perustanut tallin. Kysymys oli päässäni joka aamu herätyskellon soidessa, mutta useimmiten häipyi jo aamupalan jälkeen.

Ulkona oli vielä sopivan viileää, sillä aurinko oli vasta nousemassa. Sen oranssiksi värjäämä horisontti oli lumoava näky, enkä unohtanut ihastella sen kauneutta, vaikka näky saattoikin olla päivittäinen.
Tallin pihassa pysäköin paikkaan, jonka tiesin olevan varjossa auringon noustuakin ja päästin Emilin ulos tarhastaan. Ruokin koiran, vaihdoin sen veden ja kaivoin tallin avaimet taskustani. Huuliltani karkasi haukotus, kun astelin viileään talliin, jonka puolet asukeista olivat laitumilla. Sisällä olijat hörisivät tervehdykseksi ja osa potki karsinan seiniä nälkäänsä.

Jaoin heinät ja kaurat hevosille ja lähdin Emil seuranani laitumelle tarkistamaan niiden voinnit ja antamaan muutamille väkirehut. Samalla tyhjensin ja puhdistin molempien laitumien vesiastiat. Ne olivat puoliautomaattiset, täyttyivät säiliöstä, mutta niitä piti huoltaa säännöllisesti ja tietysti tarkistaa, että säiliön vesi ei loppuisi kesken. Emil juoksi hetken muutaman perhosen perässä ja pysähdyin seuraamaan pienen koiran touhuja hymy huulillani. Muistin ajan, kun itsekin olin ollut yhtä lapsellinen, innostunut tuhottomasti pienistä asioista. Nykyään, iän myötä, ne hetket olivat yhä harvemmassa ja aina toisinaan piti ihan muistuttaa itseään elämään hetkessä ja nauttimaan elämän pienistä onnistumisista.

Kävelimme takaisin talliin Emilin kanssa, jossa vein muiden hevoset ulos tarhoihinsa, jätin omani vielä talliin. Tarkistin hevosten vesiastiat samalla, kun tarhasin ne ja samalla silmäilin aitojen kunnon, ettei missään ollut aukkoja tai tolppia kaatuneena.
Sisällä hain kottikärryt, talikon ja luudan ja ryhdyin puhdistamaan karsinoita. Olivia ja Michael olivat molemmat saaneet aamun vapaaksi, Michael oli lupautunut kuitenkin tulemaan maastoon seurakseni kymmenen maissa. Vilkaisin kelloani ja totesin olevani täysin aikataulussa. Viimeisen karsinan sain putsattua samalla, kun Michael tuli talliin ja ryhtyi omatoimisesti varustamaan Lenniä ja Leoa maastokuntoon. Lakaisin käytävän vielä, ennen, kuin liityin miehen seuraan.

Orit käyttäytyivät ihan hyvin aluksi, Lennistä nyt ei koskaan ollut ongelmaa, mutta Leo keksi melko pian kaikenlaista älytöntä puuhaa. Nostimme ravin, kun kapea metsäpolku leveni lenkkipoluksi. Lopulta laukkasimme kilpaa pitkän peltoaukeaman, Leo tietenkin voitti kilvan ja Michael tuntui olevan enemmän, kuin tyytyväinen ratsunsa kilpasuoritukseen. Laukkojen jälkeen rautiaskin rauhottui nähtävästi ja päätimme suunnata vielä hieman uittopaikalle kahlaamaan.

Orit kauhoivat vettä innoissaan ja kastelivat sekä varusteensa, että ratsastajansa. Pian paarmat löysivät tiensä luoksemme ja lähdimme melko ripeästi tallia kohden, pakoon viheliäitä ötököitä.
Tallissa huuhtelimme urheat ratsumme haalealla vedellä, jonka jälkeen päästimme ne riekkumaan omiin tarhoihinsa. Michael auttoi minua putsaamaan varusteet, etteivät ne menneet aivan pilalle järvivedessä likoamisen jälkeen.
Michael lähti ruokkimaan hevosille aamupäivän ruokia ja minä lähdin kotiin.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty To Elo 07, 2014 6:52 pm

Wrindin olisi kuulunut olla vielä muutama päivä laitumella naapurin ruunien kanssa, mutta Heidi oli pongannut tarkastuskierroksella mojovan haavan orin vasemmassa etusessa. Ties mihin kiveen se oli sen kolhinut tai mitä lie kärhämää sille oli tullut seuralaisensa kanssa, mutta nyt sain heti illasta hakea hopeanmustan sisälle suoraan pesupaikalle. Itse jäin huoltamaan Wrindin jalkaa parempaan kuntoon ja sanoin Michaelille, että tämä voisi aloittaa iltaheinien jaon ilman minua. Mies oli kuitenkin hyvin nopea ja pian tämä tuli seuraamaan petadiinihauteen laittamista orhipojalle.

Wrindi heilutteli päällään ketjuja ja kyllästyessään se meinasi alkaa kuopimaan maata, mutta komentaessani sitä jämäkästi kerran, ori lopetti sen heti siihen paikkaan.
"Sähän teet huomenna aamutallia?" kysyin mieheltä varmistaakseni asian ja tämä nyökkäsi.
"Jos sä voisit sitten huoltaa tämän jalan silloin aamulla kondikseen ja heittää tarhaan?" Pyysin Michaelilta, koska itse en päässyt heti aamusta tulemaan ja jalka olisi ihan hyvä tarkistaa jo aamusta.
"Juups." Mies hymyili ja katseli oria mietteliäänä.
"Ei se sua tapa", naurahdin irrottaen ketjut molemmilta puolin päitsistä. "Jos se sählää niin sitä pitää vaan komentaa."

* * *

Iltatallin jälkeen lukitsin tallin ovet perässäni kiinni ja lähdin kävelemään auton suuntaan. Kita hyppäsi jostain pusikosta perääni vislatessani, mutta jäi haistelemaan maata juuri kun alkoi satamaan, joten kaappasin pennun pikaisesti syliini, hölkäten sisälle autoon. Onneksi koko päivä oli muuten ollut lämmin ja aurinkoinen.

avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty Pe Elo 08, 2014 6:31 pm

Iltatalli 8.8.2014

Nojasin tallin seinää vasten auringon paistaessa mukavan lämpimästi. Kita ja Emil makasivat vieressäni kuin nekin odottaisivat kunnon yllätystä. Heidi käveli tallin ovelle, pysytellen kuitenkin varjoissa ja katseli kauempana liikkuvaan autoon.
"Ne tuli ajoissa", tämä hymyili ja vilkaisin naista naurahtaen.
"Kello on kohta kahdeksan ja niiden piti tulla jo puol tuntia sitten."
"Niin niin!" Heidi sanoi kuin se olisi aivan ilmiselvä asia. "Pyysin tuttavaani Sallaa tuomaan hevosen ja tämä nyt ajelee aina niin varovasti, että mä olisin luullut sen tulevan vasta puolentunnin päästä."
Virnistän.

Maasturin ajaessa tallin eteen, jouduin pyytämään molempia koiria pysymään aloillaan, sillä kumpainenkin olisi mieluusti juossut tutkimaan kaikkea lähempää. Kita katsoi silmiini hyvinkin pettyneen oloisena, mutta Emil jo oli tottunut tuleviin ja lähteviin autoihin,että se vain hiippaili tallin sisälle asti kyllästyneenä.

"Moikka!" tervehdin minulle uutta tuttavaa, Sallaa, iloisesti. "Menikö matka hyvin?"
"Menihän tuo", nainen hieroi niskaansa, aivan kuten hän kohta sulaisi auringon lämmön takia. "Mutta kesti vähän kun teidän vuotias oli aika hankala saada kyytiin."
Heidi nauroi ja itse käännähdin ympäri huomatessani Michaelin ja Sannin tulevan ulos katsomaan, että mitä täällä olikaan meneillään. Kita meinasi välittömästi juosta meitä kohden, mutta Sanni nappasi pennun syliinsä ja katsahdin häneen kiitollisena. Eipähän pentu tulisi häärimään jaloissa kun otettaisiin varsa ulos.

Laskin takaovet auki ja Heidi otti varsan etukautta irti, antaen sen peruuttaa maahan. Heti kun mustankirjavan molemmat takajalat olivat maassa, se suorastaan syöksähti kauemmas pelottavasta trailerista ja jouduin kunnolla väistämään, etten olisi jäänyt tämän alle. Heidin saatua tasapainotettua itsensä ja rauhoitettua varsan menoa, tämä tarkisti että tamma voi hyvin, jonka jälkeen talutti tämän talliin. Muutkin hevoset kun pitäisi hakea pian sisälle.

Juttelin hetken aikaa vielä Sallan kanssa, mutta tämä sanoi, että hänen pitää jo heti lähteä, joten hyvästien jälkeen käännähdin takaisin Sannin ja Michaelin puolee.
"Hevosia voi alkaa tuomaan sisälle. Mä voin ottaa vaikka Leon, Sanni Lennin, ja Mikke, ota sä Otto."

Niinpä lähdimme porukalla kävelemään tarhojen suuntaan, Kitan hävitessä taas kentän suuntaan.
Hain Leon tarhastaan ensimmäisenä ja silläkin taisi olla kiire sisälle ja jouduin kerran jopa pidättämään orin menoa.

Kun kaikki hevoset olivat sisällä, ja muut hommat hoidettu Wrindin jalkaa myöten, kävimme Heidin kanssa tarkistamassa Iitun kunnon. Tamma näytti olevan jo rentoutumaan päin, syöden reippaasti omia iltaheiniään.
"Meidän kannattaisi tuoda tuohon vastapäätä joku hevonen, ainakin näin alkuun, että sillä olis näköyhteys toiseen, eikä Iitu tuntisi oloaan sitten hylätyksi." hymyilen.
"No mä voin miettiä että kenet me siihen uskallettaisiin pistää." Heidi naurahti. "Mä kun ajattelin ne yöheinät tänään heittää, niin tässähän on aikaa."

Tyytyväisenä lähdin kävelemään kotia kohti Kita perässäni. Tulisipahan tässä reipas lenkki takaisin kämpille.
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Heidi lähetetty Ke Syys 17, 2014 2:40 pm

17.09.2014 - Auringontäytteinen syyssää

Olin käynyt istuttamassa laitumiin uutta ruohoa aamulla, jotta sinne saataisiin myös ensi kesäksi runsas laidun, jossa hevoset viihtyisivät koko kesän ajan. Hevoset söivät tyytyväisinä päiväheiniään tarhoissaan, kun istuskelin tallin vieressä olevalla puisella penkillä kahvikuppi ja leipä kädessäni. Näin ympärillä olevissa puissa jo kellertäviä ja muutaman oranssinkin lehden, ne ja kuivunut ruoho olivat ainoat merkit siitä, että syksy oli täällä.

Ruellen arki oli sujunut yllättävän hyvin vajaamiehityksellä, sillä tallin kultapojalla, Michaelilla, oli ollut jo useamman kuukauden pituinen sairasloma erinäisten tapahtumien myötä. Onneksi nuorukainen oli saanut vihdoin kaikki luunsa korjattua ja tulisi alle viikon päästä takaisin työmaalle, miestä oli todellakin kaivattu.
Nautin auringonpaisteesta kasvoillani ja yritin muistella olinko pakannut jo kaiken tarvittavan. Huomenna lähtisin Leon kanssa kiertämään Eurooppaa kisojen merkeissä, mukaamme olisi lähdössä hoitajani, Emilia, joka saisi pitää huolen letityksistä ja orin taluttamisesta rataan tutustumisissa.

Olin iloinen, että saimme nauttia näin hienosta syyssäästä, koska vettä oli loppukesästä satanut ihan koko vuoden edestä. Melkein odotin jo lumen tuloa, mutta sen myötä tulisi myös hokit ja kylmyys, joten ehkä sitä sietäisi odotella vielä hetken.
Sain syötyä evääni ja juotua kahvini, jonka jälkeen lähdin takaisin tallitöihin, koska työt eivät tässä paikassa loppuneet todellakaan kesken.

__________________________________
Ruelle & Funnel & Hestia
avatar
Heidi
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 751
Join date : 07.10.2013
Ikä : 25

Näytä käyttäjän tiedot http://teepa.net/h/ruelle/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Linnea lähetetty Su Loka 12, 2014 4:51 pm

Pieni katsaus iltatalliin 12.10

"Linnea?"
Mumisen jotain epämääräistä kysyvästi havahtuessani miehen ääneen.
"Linnea!?"
"No mitä?" Melkein karjaisen noustessani ärtyneenä ylös, jonka jälkeen tunnen maan katoavan altani kirjaimellisesti. Kiljaisen, vaikka makaan pian selälläni lattialla. Tajuan, että olin nukahtanut sohvalle, ja noustessani istumaan olin ajatellut makuualustan olevan hieman leveämpi, mitä sohvamme ei edes Ruellessa ollut.

Vilkaisen ovenkarmiin nojaavaan mieheen, joka hykerteli turhankin tyytyväisen näköisenä siinä.
"Sä teit äskeisen ihan tahallasi", katson toista ensin syyttävästi, jonka jälkeen suupielilleni palautui hymy.
"Ehkä"
Katson toista hieman epämääräisesti, jonka jälkeen tajuan istuvani yhä lattialla ja nousen kokonaan seisomaan.

"Me haettiin Sannin kanssa kaikki hevoset sisälle, lukuunottamatta taas sitä sun neitokaistas", Michael naurahti, sillä tämä ei ollut ensimmäinen ilta, ettei Dendraa saatu kiinni millään.
"No mä haen sen. Jatkakaa te vaan iltatallin tekoa normaalisti." Totean hymyn kadotessa suupieliltäni. Minua väsytti ihan kunnolla, enkä olisi jaksanut tehdä mitään nyt.

Kuitenkin kävelin tarhoille, jossa tummanruunikko otus seisoi keskellä aitausta. Se luimisti heti astuessani sisälle tarhaan, mutta se ei liikahtanut senttiäkään kauemmas. No ei se kyllä lähemmäksikään tullut, että ei sen puoleen.
"Eikö kaura olisi voinut avittaa ton nappaamista?"
Hätkähdän taas tutun miehen ääntä.
"Mikä ihme kaikilla nykyään on kun hiipailette mun luokse noin. Mitä sä edes teet täällä?" mumisen jotain ja olen juuri nappaamassa Dendran riimusta kun tamma käännähtää ympäri. Se ei juossut karkuun, se vain käänsi takamuksensa minua kohti.
"Ja sun kysymykseen. Kaura ei auta", virnistän ja käännyin katsomaan Santeria, valmentajani poikaa silmiin. "Se auttoi vain kerran, mutta tää on vähän turhan viisas."

"Mun piti tuoda sulle jotain lippu lappusia ja jäin vain uteliaana seuraamaan kun noi ja nyt sinä yritätte saada tuota tammaa kiinni."
"Sulla taitaa sitten olla tylsä ilta?" kysyn ja mies nyökkää.

Pidän kättäni tamman kyljen päällä ja hivuttaudun hiljalleen lähemmäs sen päätä. Aina kun Dendra meinasi kääntyä, niin pysähdyin. Puhuin tammalle samalla rauhoittavasti.

Sain seistä paikoillani varmaan vartin ennen kuin Dendra rauhoittui ja antoi kiinni. Talutin sen päitsistä portille, jossa Santeri antoi ketjunarun minulle, jonka kiepautin tamman turvan yli ja pääsin kävelemään mies edelläni talliin.

"Sun hyve on kyllä aina ollut sun kärsivällisyys", mies hymyili jättäessäni Dendran omaan karsinaansa.
"Se on tullut pakko opittua", virnistän ja käyn tsekkaamassa Ruellen kaikki hevoset lävitse. Sanni ja Mikke olivat tehneet kuitenkin hyvää työtä ja korjattavaa ei löytynyt.

Santeri perässäni kävelin olohuoneeseen, jossa kaksikko makaili sylikkäin sohvalla.
"Me voidaan heittää yöheinät tänään", Sanni hymyili minut nähdessään ja Mikke vain nyökkäsi.
"Kannattaako teidän, jos teillä on huominen aamu hoidettavana? Ootte vielä ihan kuolleita." naurahdan.
"Voidaan me silti, jos annat meidän jäädä tänne yöksi", Michael katsoi minua haastavasti ja huokaisen.
"Voitte te jäädä jos kuuraatte saunan puhtaaksi. Teillä on tässä aikaa ja te sitä käytätte eniten."
"Linnea!" Sanni katsoi minuun järkyttyneenä, mutta myöntyi lopulta, vaikka olisin itse suostunut muutenkin heidän pyytöönsä.

Kävelin Santerin perässä hänen autolleen, sillä itse en käyttänyt aina autoani Ruellen ja kotini välillä. Matka oli niin lyhyt.
"Voit tulla meille jos haluat", hymyilen miehelle. "Jos sulla tosiaan on niin tylsä ilta, niin ehkä munkin seura vois tehdä hyvää."
"Usko pois", Santeri naurahti. "Mulla on tylsä ilta. Tuun mieluusti sun luokse, hyppää kyytiin."
avatar
Linnea
Tallinomistaja

Viestien lukumäärä : 743
Join date : 07.10.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Tallikirja 2014

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa